Suomen Wagner-seura on valinnut vuoden 2014 Bayreuth-stipendiaatikseen sopraano Miina-Liisa Värelän. Keskeisinä valinnan perusteina olivat Värelän Wagner-rooleihin soveltuva lyyris-dramaattinen ääni, varmalla pohjalla oleva tekniikka, kilpailukokemus – ja menestys, loppuun suoritettu musiikin maisterin tutkinto ja kokemus Wagner-roolien esittämisestä.

Miina-Liisa Värelä valmistui viime vuonna musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksesta. Hänen opettajiaan ovat olleet Margareta Haverinen-Brandt ja Monika Hauswalter, ja vuodesta 2010 Värelä on harjoittanut laulunopintoja Dale Fundlingin johdolla. 2011 Värelä voitti Timo Mustakallio -laulukilpailun ja 2009 Kangasniemen laulukilpailun.

Miina-Liisa Värelän Wagner-debyytti oli Valkyyriassa Ortlinden roolissa Suomen Kansallisoopperassa 2011. Hän on sittemmin esiintynyt Elsana (Wagner: Lohengrin) Liettuan kansallisoopperassa (2013), jonne hän palaa kuluvana vuonna. Värelän muita rooleja ovat mm. Verdin Trubaduurin Leonora (Lahti) ja Mozartin Taikahuilun Ensimmäinen nainen Savonlinnan Oopperajuhlilla, jossa hän on esiintynyt myös Timo Kyllösen säveltämässä Norppa-oopperassa 2013 Lumi-Norpan roolissa. Lisäksi Värelä on työskennellyt Suomen Kansallisoopperassa Karita Mattilan Janácek-roolien coverina (Emilia Marty /Tapaus Markopoulos ja Jenufassa). Lied-konsertteja Värelällä on ollut mm. Savonlinnan Oopperajuhlilla, Aino Acktén kamarimusiikkifestivaalilla ja Sävel Sastamalassa. Hän on esiintynyt Radion Sinfoniaorkesterin sekä Turun, Tampereen ja Oulun kaupunginorkestereiden solistina.

Suomen Wagner-seuran stipendin tarkoituksena on kannustaa lahjakkaita uransa alussa olevia suomalaisia laulajia, muusikoita tai näyttämötaiteilijoita paneutumaan Richard Wagnerin teosten esittämiseen. Vuosittain jaettava stipendi sisältää matkan Bayreuthin Wagner-juhlille, Richard-Wagner-stipendisäätiön järjestämää ohjelmaa ja pääsyliput Richard Wagnerin oopperoihin.