KAMUS-KVARTETTI ALOITTAA MEIDÄN FESTIVAALIN UUTENA TAITEELLISENA JOHTAJANA SYKSYLLÄ 2018.

Meidän Festivaalin taiteellinen johtaja vaihtuu ja uudeksi taiteelliseksi johtajaksi on nimitetty syksystä 2018 lähtien Kamus-kvartetti. Viulisti Pekka Kuusisto on johtanut yhdessä Jaakko Kuusiston kanssa Tuusulanjärven kamarimusiikkia vuosina 1999–2006, ja vuodesta 2007 lähtien Pekka Kuusisto on vastannut tapahtuman taiteellisesta johtajuudesta yksin. Pekka Kuusiston kaudella tapahtuma on tullut tunnetuksi mm. Ainolan metsäkonserteista, eri taiteen- ja tieteenlajien yllättävistä yhdistelmistä ja kantaaottavista teemoista sekä tapahtuman nimenvaihdosta Meidän Festivaaliksi syksyllä 2010. Meidän Festivaalin uutena taiteellisena johtajana aloittaa vahvassa nousukiidossa oleva Emma-palkittu Kamus-kvartetti, joka on tullut tutuksi Meidän Festivaalin yleisölle jo useana vuonna. Kamus-kvartetin muodostavat viulistit Terhi Paldanius ja Jukka Untamala, alttoviulisti Jussi Tuhkanen sekä sellisti Petja Kainulainen, jotka esiintyvät myös vuoden 2018 tapahtumassa. Meidän Festivaalilla voi jatkossakin kokea ainutlaatuisia esityksiä Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä.

“Meidän Festivaali on ollut notkea ja inspiroiva työkalu kumppanuuksien muodostamiseen. Tapahtuman esityspaikat mahdollistavat kaikenkarvaisten kokonaisuuksien käsittelyn, ja Tuusulanjärven taiteilijayhteisön historiallinen vipuvarsi tuo kaikkeen oman vääntönsä. Parin vuosikymmenen mittaiseksi venähtäneen johtajakauteni jälkeen olen iloinen saadessani ojentaa ruorin Kamus-kvartetille. Heillä on kaikki tarpeellinen tieto tapahtuman menneisyydestä, mutta kyllin vahva näkemys tehdäkseen näistä kekkereistä täysin omanlaisensa. Kiitän yleisöjä, taiteilijoita, festivaalin riemukasta staabia, ihania vapaaehtoisia ja muita rikoskumppaneita näistä vauhtivuosista, ja odotan innolla tilaisuutta esiintyä muinaismuistona Meidän Festivaalilla vuonna 2019”, kertoo viulisti Pekka Kuusisto, joka päättää taiteellisen johtajan kautensa Meidän Festivaaliin 22.-28.7.2018.

”Olemme Kamus-kvartettina erittäin iloisia ja otettuja Järvenpään Sibelius-seuran kutsusta ottaa valtakunnallisesti ainutlaatuisen Meidän Festivaalin taiteellinen johtajuus hoidettavaksemme. Olo on etuoikeutettu siitäkin, että festivaali ja sen ihastuttava ja ihmeellisen inspiroiva tunnelma on tullut meille tutuksi jo niin monena kesänä. Vuoden 2019 festivaalin suunnittelu on jo aloitettu, ja ensimmäinen taiteilijakiinnityskin jo tehty, sillä iloksemme eräs viulutaiteilija Pekka Kuusisto on ottanut kutsumme vastaan esiintyä Meidän Festivaalilla vuonna 2019. Tavoitteena on jatkaa Meidän Festivaalin omalaatuisen ohjelmaprofiilin kehittämistä omalla tavallamme eteenpäin ja tuottaa jatkossakin ainutlaatuisia esityksiä Tuusulanjärven historiallisessa ympäristössä”, kertoo syksyllä Meidän Festivaalin uutena taiteellisena johtajana aloittava Kamus-kvartetti.

Pekka Kuusiston suunnittelema Meidän Festivaali / Our Festival 2018 tarjoaa jälleen monipuolisen festivaaliviikon 22.-28.7. Tuusulanjärvellä. www.meidanfestivaali.fi

KAMUS STRING QUARTET HAS BEEN APPOINTED AS THE NEXT ARTISTIC DIRECTOR OF MEIDÄN FESTIVAALI / OUR FESTIVAL. KAMUS’ FIRST FESTIVAL WILL BE IN 2019.

Kamus String Quartet has been appointed as the next Artistic Director of Meidän Festivaali (Our Festival). Kamus’ first festival will be in 2019. The position of Artistic Director at Our Festival has been one of Pekka Kuusisto’s sources of joy for more than a decade. It has given him the precious opportunity to meet and collaborate with all kinds of sweethearts while watching sparks fly from their limbs, brains and hearts. Pekka Kuusisto is delighted to hand over the position of Artistic Director at Our Festival to Kamus String Quartet, after working himself with the festival almost 20 years in a row. Kamus is one of the most prominent Nordic ensembles and continues to delight audiences with a strong and distinctive voice.

Meidän Festivaali / Our Festival takes place this year from 22 July to 28 July 2018 at various locations in the landscapes of Lake Tuusula. This year’s theme is SOUL and the programme has been curated by violinist Pekka Kuusisto. www.ourfestival.fi

Kamus © Maarit Kytöharju



Facebook