Ikävien uutisten sarja jatkuu: Grigori Sokolov sairastui äskettäin ja aluksi vaikutti siltä, että hänen toipumisensa edistyy niin hyvin, ettei sunnuntain 15.5. konsertti vaarannu. Ennuste oli kuitenkin liian optimistinen. Sokolov ei ole ehtinyt toipua niin, että esiintyminen sunnuntaina olisi mahdollinen, joten konsertti siirtyy tältä keväältä vuoden 2023 toukokuun 21. päivään.

Tilanne on täysin poikkeuksellinen Fazer Konserttitoimistolle, joka on edustanut Sokolovia Suomessa jo yli 50 vuotta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun hän joutuu peruuttamaan esiintymisensä.

Sokolovilla on hyvin lämmin suhde suomalaisyleisöön. Vuoden 1967 Tšaikovski-kipailun voittoa seuranneen ensivierailun jälkeen hän on konsertoinut lukemattomia kertoja maassamme. Nyt peruuntuneen konsertin pelastamiseksi tehtiin kaikki mahdollinen. Korvaavaa päivää etsittiin tämän vuoden syyskaudelta siinä kuitenkaan onnistumatta. Lisäksi tutkittiin mahdollisuutta Sokolovin suojatin, vain 15-vuotiaan huippulahjakkuuden Alexandra Dovganin esiintymistä Sokolovin tilalla. Hän soitti resitaalin eilen torstaina Münchenissä, jonka jälkeen hänkin sairastui ja kova kuume esti matkustamisen ja konsertoinnin. 

Venäläisen pianotaiteen suuren tradition jatkaja, aikamme juhlituimpiin pianotaiteilijoihin kuuluvan Grigori Sokolovin konsertti Helsingin Musiikkitalossa oli alunperin määrä järjestää keväällä 2020. Covid-19 päätti kuitenkin toisin. Konserttia siirrettiin neljä kertaa aina tulevaan sunnuntaihin 15.5. asti, jolloin suomalaisyleisön oli viimein määrä päästä kuulemaan ihailemaansa tähteä. Valitettavasti näin ei vieläkään käy.

Pyydämme teitä pitämään ostetut liput tallessa. Jo ostetut (ed. 9.6.2020 / 27.9.2020 / 22.5.2021/ 25.9.2021/ 15.5.2022) liput käyvät uudelle päivämäärälle 21.5.2023 sellaisenaan. Uuden ajankohdan voi merkitä käsin lippuun muistiin.

Jos uusi ajankohta ei sovi ja haluat peruuttaa ostoksesi, Ticketmaster palauttaa lipun hinnan lipunostajalle. Ticketmaster ottaa lipunostajiin suoraan yhteyttä ja ohjeistaa tarkemmin lippujen palautuksista. Lippupalautukset tulee hoitaa 15.6.2022 mennessä.

Olemme hyvin pahoillamme ja suruissamme tästä viimeisestä käänteestä, mutta suuntaamme katseemme nyt tulevaisuuteen täynnä odotusta.