Vilma Jää

Vilma Jää on laulaja, säveltäjä ja multi-intrumentalisti, jonka työ ulottuu Suomen kansanmusiikkikentältä kansainvälisiin oopperaproduktioihin. Jään työnkuva vaihtelee esiintyvästä taiteilijasta säveltäjään ja tutkijaan.

Jää lauloi Markétan roolin Kaija Saariahon oopperan Innocence kantaesitysproduktiossa Aix-en-Provencessa kesällä 2021 ja sai roolityöstään ylistäviä arvioita kautta maailman. Teoksessa kuullaan muun muassa vanhoja suomalais-ugrilaisia laulutekniikoita, joihin Jää on erikoistunut. Innocence sai sittemmin ensi-iltansa Suomen Kansallisoopperassa 21.10.2022 ja Jäätä kuulla samassa roolissa myöhemmin myös Lontoossa, Amsterdamissa ja San Franciscossa.

Jää on monipuolinen säveltäjä. Vahvasti perinteeseen pohjaavaa musiikkia hän on säveltänyt esimerkiksi SibA Folk Big Bandille ja lauluyhtyeelleen Jäinelle.  Kansanmusiikkijuurten lisäksi hänen sävelkielessään kuuluu hänen pitkä taustansa sekä kuoromusiikin että instrumentaalimusiikin parissa. Soolomusiikin saralla Jäätä kiinnostaa tällä hetkellä vuosisatoja vanhojen tarinoiden ja elektronisen musiikin yhdistäminen, mitä hän tekee yhdessä popmusiikkiin erikoistuneen tuottaja Mikko Renforsin kanssa. Debyyttisingle Saatanan saalistaja julkaistiin marraskuussa 2021.

Alkuvuodesta 2020 Jää alkoi suunnitella nuottijulkaisua suomalaisista karjankutsuista, ja kehitti graafisen notaatiojärjestelmän, joka välittäisi niin paljon informaatiota tästä ainutlaatuisesta musiikin lajista kuin mahdollista. Tämän tutkimuksen suomalaisesta karjankutsuperinteestä hän sai alkuun Taiteen edistämiskeskuksen tuella. Niilo Helanderin säätiön apurahalla tutkimus sai jatkoa syksyllä 2021.